Muovi ja metalli

Automaatio on tuloksenteon elinehto

Yrityksen on pysyttävä tuottamaan markkinoille enemmän ja parempia tuotteita pienemmillä resursseilla. Menestyvän yrityksen pitää tehdä laadun, hinnan ja palvelukyvyn hyväksi koko ajan töitä. Kaptas-automaatio kasvattaa tuotannon lisäarvoa.

Kaptas-prosessiosaaminen

Kaptas analysoi ja optimoi kokoonpanon prosesseja ja antaa parannusehdotuksia. Kiitos vaativan ja monipuolisen asiakaskunnan, olemme vuosikymmenten aikana kartuttaneet tuotannollisten prosessien erikoisosaamistamme. Hyödyn korjaa asiakas, jolle Kaptaksen osaaminen konkretisoituu esimerkiksi haastavien tuotteiden ja kappaleiden innovatiivisina käsittelyratkaisuina ja tuottavuutta merkittävästi parantavina energiankulutusratkaisuina.

Kaivattua tehokkuutta ja toimintavarmuutta saadaan monesti lisää jo aiemmin toteutettujen automaatioratkaisujen älykkäällä päivittämisellä.

Automaatiolla voidaan napsia kaksinumeroisia kasvulukuja, luoda uutta työtä ja pitää asiakkaat tyytyväisinä.

Laatu ja alhaiset tuotantokustannukset eivät ole enää kilpailuvaltteja, vaan hengissä pysymisen elinehto. Automaatiolla tuotannon lisäarvo kasvaa. Tehokkuutta voidaan parantaa tekemällä oikeita asioita tuottamattomien sijaan.
Kaikkia Kaptaksen asiakastoimialoja yhdistää automaation välttämättömyys: oikein toteutettu automaatio vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Muovi, metalli, elektroniikka, lääke- ja diagnostiikkateollisuus – Kaptakselle kertynyt kokemus eri toimialoilta hyödyttää kaikkia asiakkaita.

Tehokkuuden kokonaisvaltainen parantaminen näkyy asiakkaidemme prosesseissa muun muassa:

  • Lyhentyneinä asetusaikoina
  • Lyhentyneinä odotusaikoina
  • Häiriöiden minimointina
  • Hukan minimointina
  • Parantuneena laatuna
  • Kannattavuuden parantumisena
  • Työturvallisuuden parantumisena
  • Työtyytyväisyyden lisääntymisenä

Älykkäällä automaatiolla yritykset pystyvät saavuttamaan uusia markkinoita. Kustannustehokkuudella ja laadulla pystytään luomaan lisää työtä.

Lue myös

Lääke- ja diagnostiikka­teollisuus

Lue lisää

Eino Korhonen Oy

Valaisinteollisuuden alihankkijalle automaatio on tuloksenteon elinehto

Lue lisää