Kaptas suuntaa kohti 2020-luvun haasteita uuden toimitusjohtajan voimin
13.4.2023 -
Kaptas Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut 1.4.2023. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kaptaksen Turun liiketoimintayksikön päällikkö Markku Noroaho.
Toimitusjohtajan tehtävät jättävä Joonas Koski toteaa kahden viimeisen vuoden olleen kiireistä aikaa: ”Olemme keskittyneet viimeiset pari vuotta integroimaan Kaptasta ja Promectoria yhteen ja löytämään yhteiset toimintatavat. Lisäksi tietojärjestelmät, suunnittelutyökalut ja ohjelmistot on nyt integroitu palvelemaan koko henkilökuntaa, jolloin myös asiakaspalvelumme ja projektityöskentelymme on parantunut entisestään.” Ruotsalaiseen Addtech-konserniin vuosista 2019 ja 2020 alkaen kuuluneet Promector ja Kaptas fuusioitiin yhteen keväällä 2021. Koski vastasi päätyönsä ohella Kaptaksen toimitusjohtajan tehtävistä integraatiovaiheen aikana.
”Kaptas on nyt saatu integroitua onnistuneesti osaksi Addtech-konsernia, ja Kaptaksen tulevalle toiminnalle on nyt vahva Addtechin tuki. Asiakkaillemme se tarkoittaa entistä luotettavampaa laitetoimittajaa, sillä Kaptaksella on nyt esimerkiksi mahdollisuus hyödyntää koko Addtech-ryhmän osaamista ja komponentteja projekteissaan. Seuraava vaihe on lähteä rakentamaan entistä menestyksekkäämpää 2020-luvun Kaptasta, joten tässä vaiheessa oli hyvä hetki hakea tähän kehitystyöhön uutta johtajaa”, Koski toteaa. Koski jatkaa Kaptaksen toimitusjohtajan tehtävät jätettyään Addtech-konserniin kuuluvan Movetec Oy:n toimitusjohtajana sekä Kaptaksen hallituksessa.
Uudeksi Kaptaksen toimitusjohtajaksi on valittu Markku Noroaho. Hän on työskennellyt vuodesta 2020 alkaen ensin Promectorin ja sitten Kaptaksen Turun liiketoimintayksikön vetäjänä vastuualueinaan mm. operatiivinen toiminta ja myynti. Sitä ennen hän on työskennellyt yli 20 vuoden ajan kansainvälisissä teknologiaprojekteissa projektinjohto- ja esimiestehtävissä Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Noroaho on koulutukseltaan konetekniikan diplomi-insinööri.
”Markun nimitys on jatkoa sille kehityslinjalle, jonka aloitimme vuonna 2021 Kaptaksen ja Promectorin fuusioitumisen käynnistyessä. Haluamme tarjota asiakkaillemme uusimpiin teknologioihin perustuvia automaatioratkaisuja, ja juuri nyt asiakkaamme ovat kiinnostuneet mm. tuotantolinjojen automatisoinnista esimerkiksi konenäköjärjestelmien ja tekoälypohjaisten ohjelmistojen avulla. Meille oli tärkeää, että Markulla on osaamista näistä uusista teknologioista”, Koski toteaa. ”Lisäksi haluamme palvella entistä paremmin myös kansainvälistä asiakaskuntaamme, ja Markun pitkäaikainen kokemus kansainvälisistä teknologiaprojekteista vahvistaa Joensuun ja Turun yksiköidemme jo ennestään hyvää kansainvälistä osaamista.”
Lisätiedot:
Joonas Koski, +358 40 455 2673, joonas.koski@movetec.fi
Markku Noroaho, +358 400 330 620, markku.noroaho@kaptas.fi